Kaikki artikkelit yrityksille

Tutkimus: Palvelunestohyökkäykset ja tietojenkalastelu huolettavat yrityksissä, yleinen turvallisuudentunne on hyvä

3 min
Ilmakuva Helsingistä. Ilmakuva Helsingistä.

Kaksi viidestä suomalaisesta yritysjohtajasta kertoo yrityksensä tietoturvan olleen uhattuna. Uhat ovat koskeneet henkilö- tai yritystietoja. Noin 80 prosenttia suomalaisyrityksistä on varautunut tietojenkalasteluun tai identiteettivarkauksiin.

Tiedot käyvät ilmi Kantarin viime vuoden lopulla tekemästä tutkimuksesta, johon vastasi 250 suomalaista yrityspäättäjää. 92 prosenttia vastaajista piti digitaalista turvallisuutta yrityksensä kannalta tärkeänä asiana.

Saat ladattua tutkimusraportin tästä: Telia tietoturvatutkimus 2023 (PDF-tiedosto).

Pelkkä suojautuminen ei enää riitä

Telian tietoturvapalveluista vastaava johtaja Toni Vartiainen huomauttaa, että yksikään yritys ei ole turvassa kyberhyökkäyksiltä ja uusia hyökkäystapoja syntyy kiihtyvää tahtia. Pelkkä suojautuminen hyökkäyksiltä ei enää riitä liiketoiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi.

”Esimerkiksi kehittyneiden kiristyshaittaohjelmien torjuminen edellyttää, että tietoturva on kunnossa hallinnollisen ja teknisen tietoturvan kaikilla osa-alueilla. Tämä onnistuu ammattitaitoisen kumppanin kanssa, jolla on osaamista kaikista tietoturvan osa-alueista”, Vartiainen muistuttaa.

Merkittävänä digiturvallisuutta uhkaavana asiana kyselyssä nousevat esiin palvelunestohyökkäykset. Peräti 26 prosenttia vastaajista mainitsi ne spontaanisti, kun kysyttiin merkittävimmistä tietoturvallisuuteen liittyvistä huolista. Tietomurrot ja muut rahaliikenteen digitalisoitumiseen liittyvät riskit mainitsi 23 prosenttia vastaajista. Muina keskeisinä uhkina esiin nousivat viestintäverkkojen häiriöt, tietojen kalastelu ja huijaukset sekä kyberuhat.

Tutkimuksen mukaan etenkin suurissa yrityksissä koetaan, että niissä osataan tunnistaa digitaalisia uhkia.

Näin arvioi 69 prosenttia yli 250 työntekijän yrityksistä. Pienemmissä, alle 50 työntekijän yrityksissä, uhkien tunnistamiseen luotti alle puolet vastaajista.

Yrittäjät arvostavat tietoverkkojen kotimaisuutta

Käytännössä kaikki yritysten johtohenkilöt kokevat, että tietoliikenneverkot ovat erittäin tärkeä osa digiturvallista yhteiskuntaa. Tutkimuksen mukaan verkkoteknologian kotimaisuudella on tärkeä merkitys liki 60 prosentille yritysvastaajista. Verkon infrastruktuurin eli laitteiden ja datavarastojen sijaitsemista Suomessa piti tärkeänä peräti 87 prosenttia vastaajista. Kotimaisuuden merkitys korostuu ruuhka-Suomen ulkopuolella.

Telia on huoltovarmuusyhtiö ja kotimaisuus on sen toiminnan keskiössä.

”Verkkojen turvallisuus on operaattorin vastuulla, mutta yksi tärkeä tekijä turvallisuuden varmistamisessa on luotettavien kumppaneiden valinta”, Telian verkottamis- ja viestintäpalveluista vastaava johtaja Kaisa Pajari huomauttaa.

Yksi seuraus turvallisuuden painottamisesta on se, että Telia on valinnut kotimaisen Nokian mobiiliverkkojen toimittajaksi Suomessa. 

”Nokia toimii myös Telialle ja DNA:lle mobiiliverkkoja Pohjois- ja Itä-Suomessa rakentavan Suomen Yhteisverkon kumppanina. Tämä tarkoittaa, että Telian asiakkaat surffaavat jatkossa aina Nokian tekniikalla rakennetuissa verkoissa.”

Luottamus yhteiskuntaan lisää turvallisuuden tunnetta -turvaverkko on tärkeä 

Vaikka maailmalla myllertää, suomalaisyrityksissä ollaan pääosin rauhallisin mielin. Yhdeksän kymmenestä yritysvastaajasta kokee olonsa turvalliseksi. Muita useammin turvallisuutta kokevat suurissa yrityksissä työskentelevät. Suurimmat uhkakuvat liittyvät talousnäkymiin sekä energiakriisiin.

Turvallisuudentunnetta rakentavat oman yrityksen ja toimialan tilanne sekä luottamus yhteiskuntaan. Myös toimivat prosessit sekä oman yrityksen hyvä varautuminen erilaisiin uhkiin lujittavat turvallisuudentunnetta. Tämä käy ilmi myös kyselyn avoimista vastauksista.

”Panostamme kestävään kehitykseen ja pidämme huolta sekä tietoturvasta että fyysisestä turvasta. Jatkuvuussuunnitelmamme ansiosta toimintamme ei vaarannu, vaikka henkilöitä poistuisi yrityksestä”, kertoo pääkaupunkiseudulla toimiva tukkukaupan yrittäjä vastauksessaan.

Pienyrittäjien avoimissa vastauksissa korostuvat Suomen ja oman asuinympäristön yleinen turvallisuus.

Näin turvallisuuden tunnettaan perusteli ruuhka-Suomen ulkopuolella asuva pienyrittäjä: ”Olemme Suomessa edelleen hyvässä turvassa, vaikka levottomuus maailmalla on lisääntynyt. Suomi on myös turvannut hyvin selustansa.”

Hänen kollegansa sanoitti asian vieläkin konkreettisemmin: ”Hiljaisella maalaiskylällä ei juurikaan ole häiriöitä, mitä nyt naapurin koirat haukkua louskuttavat.”

Kantarin tekemään tietoturvakyselyyn vastasi 250 yritysjohtoon kuuluvaa henkilöä marraskuussa 2022.

Entä mitä julkishallinnon edustajat vastasivat Kantarin tutkimukseen?

Turvallisuudentunne rakentuu varautumisesta ja valmistautumisesta. Vastaajien mukaan edessä olevia muutoksia kohti voi edetä luottavaisin mielin, kun valmiussuunnitelmat ovat kunnossa.

Lue artikkeli
Lisää samasta aiheesta

Artikkelin aihealueet

Tietoturva Tietoturva