Takaisin

Telian liikkumispalvelu palkittiin parhaana datatalouden keksintönä Suomen ensimmäisessä isossa tekoälykilpailussa - ”Yhteistyön voitto”

2 min
Telian Suvi Valkama vastaanotti tiistaina palkinnon.

Telian kehittämä ihmisjoukkojen liikkumista mittaava Crowd Insights -palvelu voitti tänään Vuoden datatalousinnovaatio -palkinnon Vanhalla ylioppilastalolla järjestetyssä gaalassa. Perusteluissa nostettiin esiin palvelun kansainvälinen kasvupotentiaali ja sen isot, myönteiset yhteiskunnalliset vaikutukset.


”Olemme pystyneet kehittämään uudenlaisia ratkaisuja yhdistämällä mobiiliverkkodatan kumppaneidemme toimialaosaamiseen. Tämä palkinto on tunnustus siitä, miten yhteistyöllä pystymme luomaan lisäarvoa kaikille osapuolille", palvelun kehityspäällikkö Suvi Valkama iloitsee.


Telia Crowd Insights tarjoaa tietoa väkijoukkojen liikkumiskäyttäytymisestä anonymisoituun mobiilidataan perustuen. Viranomaiset hyödynsivät palvelua laajasti koronakriisin aikana arvioidessaan erilaisten päätösten vaikutuksia ihmisten liikkumiseen.


”Palvelu auttaa tekemään tietoon perustuvia ja kestävämpiä ratkaisuja yhteiskunnan eri osa-alueilla. Tämä on elintärkeää tiedolla johdetussa ja kestävässä yhteiskunnassa”, Telian data- ja tekoälyratkaisujen liiketoimintajohtaja Tapio Levä painottaa.


Tekoälyraati vaikuttui palvelun kyvystä tukea parempaa päätöksentekoa kaupunkisuunnittelussa, vähittäiskaupassa ja joukkoliikenteessä. Sen skaalautuvuus ja laajat sovelluskohteet tekevät raadin mukaan siitä merkittävän innovaation, jolla on huomattavaa kasvupotentiaalia ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta.


Telia Crowds Insights -palvelu julkaistiin vuonna 2018, ja siitä lähtien Telia on ollut edelläkävijä mobiiliverkkodatan hyödyntämisessä eri toimialoilla. Palvelu auttaa yrityksiä ja julkisia toimijoita optimoimaan liikennejärjestelyjä, kehittämään matkailupalveluita ja parantamaan kaupunkiympäristön toimivuutta. Suomen lisäksi palvelu on saatavilla muissa Telia-maissa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Virossa.

Vuoden datatalousinnovaatio -kategorian kriteerinä oli tekoälyyn ja datan jakamiseen nojaava uusi liiketoimintamalli, jolla on kansainvälistä potentiaalia. Palkinto jaettiin AI Finlandin ja Business Finlandin järjestämässä AI-gaalassa Helsingissä 23.10.2024.

Lue lisää:  

•    Rambollin Teemu Sihvola haluaa lisätä pyöräilyä datan avulla
•    Salmi Platform: Salmi Platform auttaa johtamaan matkailua faktoilla
•    Nortecom: Datasta apua kaupunkikeskustojen elävöittämiseen
•    Esri: Esri Finland Oy ja Plugit laatimassa uusia latauspisteitä sähköautoille – Telian data toimii suunnannäyttäjänä

 

Lisää samasta aiheesta

Lisää samalta aihealueelta

Medialle
Seuraava artikkeli
Kotien älylaitteista tuli kyberrikollisten täsmäase – Näin huolehdit kotisi digiturvallisuudesta
Nordea on joutunut syksyn aikana historiallisen voimakkaan kyberhyökkäyksen kohteeksi. Nyt on ...