Kaikki artikkelit

Yrityksillä on ratkaiseva rooli ilmastotyössä – mutta millä teoilla on oikeasti vaikutusta?

3 min
Eija Pitkänen viime elokuussa julkaistun Telian ympäristömatkasta kertovan ”Syntymä” -lyhytelokuvan kuvauksissa Pohjanmerellä.

Asetimme viime vuoden keväällä kunnianhimoiset ympäristötavoitteet: Telia aikoo olla päästötön ja jätteetön yhtiö vuoteen 2030 mennessä. Hienoja sanoja ja tavoitteita, mutta mitä ne oikeasti tarkoittavat.

Teimme viime syksynä selvityksen yhtiömme aiheuttamasta hiilijalanjäljestä. Kävimme läpi koko arvoketjumme, jotta todella ymmärtäisimme toimintamme vaikutuksen ympäristöön.

Tulos ei yllättänyt. 60 prosenttia päästöistämme syntyy ostamistamme tavaroista ja palveluista. Lukuun sisältyy valtava määrä erilaisia mobiili- ja verkkolaitteita. Johtopäätös on tältä osin selvä: jos haluamme kantaa vastuumme ilmastotyöstä, meidän on tehtävä yhteistyötä ennen kaikkea alihankkijoidemme kanssa.

Ensimmäisen askeleen otimme vajaa vuosi sitten, jolloin lähetimme noin 200 tärkeimmälle alihankkijallemme kirjeen, jossa kerroimme, että teemme vastaisuudessa yhteistyötä vain niiden kumppaneiden kanssa, jotka jakavat kunnianhimoiset ympäristötavoitteemme. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jokaisen yhteistyökumppanin on esitettävä Telialle vuoteen 2022 mennessä uskottava suunnitelma siitä, miten he aikovat vähentää omat päästönsä nollaan vuoteen 2030 mennessä.

Alihankkijoiden reaktiot ovat olleet yksinomaan myönteisiä. Viestimme on poikinut yhteistyöhankkeita, jotka vievät meitä kumppaneidemme kanssa kohti päästötöntä maailmaa. Yhteiset ponnistelut tehostuvat entisestään jatkossa, koska olemme nostaneet tämän vuoden alusta CO2-päästöt yhdeksi alihankkijoiden valintakriteeriksemme.

Pyrimme sitouttamaan myös omat työntekijämme ilmastotyöhön niin työssä kuin vapaa-ajalla. Julkaisimme juuri henkilöstölle pakollisen verkkokoulutuksen, joka kertoo Telian toiminnan vaikutuksista ympäristöön, ja miten kukin voi päätöksillään osallistua ilmastotyöhön. Ensi syksynä tarjoamme vapaaehtoistyön ohjelmamme kautta ihmisille mahdollisuuden osallistua ympäristötyöhön työajallaan. Tavoitteemme on, että jokainen työntekijämme haluaa osallistua tähän kirjaimellisesti elintärkeään työhön maapallon pelastamiseksi.

Tuemme myös voimakkaasti työntekijöidemme julkisen liikenteen käyttöä, mikä on erityisen tärkeää pääkonttorimme muuttaessa kevään aikana julkisen liikenteen risteyskohtaan, Pasilan Triplaan.

Tämä kaikki on oman sotkemisemme vähentämistä kohti nollaa. Se on vähintä, mitä voimme omalta osaltamme tehdä.

Mutta itse asiassa vielä merkittävämpi ympäristövaikutus syntyy siitä teknologiasta, jolla voimme auttaa omia asiakkaitamme pienentämään heidän hiilijalanjälkeään. ICT- alan kyvystä auttaa muita toimialoja siivomaan omia sotkujaan on esitetty lukuisia arvioita. Joidenkin selvitysten mukaan ICT-yritysten kädenjälki voisi olla jopa 10-kertainen niiden omaan jalanjälkeen verrattuna. Me uskomme, että se on mahdollista.

Kokeilemme parhaillaan uusien teknologioiden vaikutusta päästöihin monien kumppaneiden kanssa. Pisimmälle olemme päässeet toistaiseksi julkisen liikenteen toimijoiden kanssa. Linja-autojen ja raskaan liikenteen käyttöön kehitetty älyratkaisu vähentää merkittävästi päästöjä, jopa lähes 15 prosenttia, mikä tarkoittaa miljoonia litroja polttoainetta vuosittain. Markkinaosuutemme bussiliikenteen IoT-älyratkaisuista on jo 40 prosenttia.

Maailma pelastuu ainoastaan yhteistyöllä. Siksi työskentelemme tiiviisti erilaisissa verkostoissa, kuten Climate Leadership Coalitionissa. Olemme myös Helsingin kaupungin ilmastokumppani. On ollut mahtavaa huomata, kuinka innostuneesti niin työntekijämme kuin yhteistyökumppanimme ovat lähteneet mukaan matkalle kohti päästötöntä maailmaa. Voiko tärkeämpää tavoitetta olla?

 

Eija Pitkänen

Yritysvastuujohtaja

(Kirjoitus on julkaistu Climate Leadership Coalitionin blogissa 2/2020)

Lisää samasta aiheesta

Lisää samalta aihealueelta

Medialle Yritysvastuu Ympäristövastuu
Edellinen artikkeli
Mediataitoviikko alkaa - Lapsen oikeudet digimaailmassa keskiössä
Telia osallistuu tänä vuonna 10.-16.2. vietettävään Mediataitoviikkoon laajemmin kuin koskaan.
Seuraava artikkeli
”Tämä on ihmiskunnan suurin uhka ikinä” – Telian yritysvastuujohtaja jahtaa nollapäästöjä
Eija Pitkänen tähyilee vakavana ympärilleen keskellä Pohjanmerta. Ulapalla pyörivät sadat ...