Kaikki artikkelit

Telian Future Female Leaders -mentorointiohjelmassa uusia näkemyksiä ja ajatuksia

3 min
Telian Future Female Leaders -mentorointiohjelma Telian Future Female Leaders -mentorointiohjelma

Mentorointi on kaksisuuntainen prosessi, jossa molemmat osapuolet saavat uusia näkökulmia ja oivalluksia. Sirkka Kokko ja Outi Strengell-Hytönen ovat yksi Telian Future Female Leaders -mentorointiohjelmassa mukana olevista pareista. 

"Toimin Telia Talouden liiketoiminnan vetäjänä ja olemme tehneet tiimin kanssa valtavasti töitä kasvun eteen erinomaisin tuloksin. Pystyäkseni parhaiten tukemaan tiimiä eri osa-alueilla, tarvitsen myös itse tukea, uusia ajatuksia sekä ulkopuolista haastamista. Sirkka mentorinani haastaa ja oivalluttaa minua, sillä hänellä on erinomaista kokemusta johtamisesta, erilaisista muutostilanteista sekä 20 vuoden historia talossa", Outi kertoo. 

Outi Strengell-Hytönen

Sirkka opiskelee psykologiaa työn ohella ja mentorina toimiminen tuo uutta näkökulmaa niin omaan johtamistyöhön kuin opintoihinkin. 

"Kuuntelun taito on tärkeää – ja varsinkin esimiestyössä ja johtajana. Täytyy osata kuunnella aktiivisesti eikä vain kuulla mitä ympärillä sanotaan ja odottaa omaa puheenvuoroa. Ohjelman myötä olen taas palauttanut mieleeni viisi kuuntelun tasoa", Sirkka sanoo. 

Ja mitä ilmeisemmin hyvin tuloksin, sillä Outi hehkuttaa Sirkan tapaa oivalluttaa ja haastaa kehityskohteiden äärellä.


Sirkka Kokko

"Juuri kun olen luullut, että nyt pajatso on tyhjennetty ja asia on käsitelty, niin Sirkka on saanut kaivettua vielä yhden tai muutaman uuden näkökulman pohdittavaksi. Loistavaa, että meillä on tällaiseen mahdollisuus. Odotukseni olivat erittäin korkeat ja ne ovat jo nyt ylittyneet, sillä olemme Sirkan kanssa löytäneet konkreettisia keinoja moneen eri osa-alueeseen."

Aikaa itselle ja omalle kehittymiselle 

Pari on ehtinyt tavata kolme kertaa ennen kesälomille jäämistä. Molempien fiilis mentorointiohjelman suhteen on helteisen korkealla. 

Sirkka kertoo, että mentorointiohjelma vaatii itsensä likoon laittamista ja panostamista, muulloinkin kuin tapaamisissa. Valmistautumisaikaa on syytä varata hyvin, jolloin ohjelma antaa molemmille osapuolille eniten. 

"Johtaminen ja siinä kehittyminen vaativat jatkuvaa tarkastelua, haastamista sekä sille varattua aikaa. Ohjelman myötä on voinut pysähtyä kiireen keskellä ja käyttää aikaa oman kehittymisen pohtimiseen ja sparrailla henkilön kanssa, joka pystyy katsomaan asioita tiimin ulkopuolelta ja kysymään hyviä kysymyksiä eri näkökulmista. Olemme löytäneet todella nopeasti hyvän ja luottamuksellisen tason keskusteluihin, jossa on auttanut mentorointiohjelman pelisäännöt mutta myös meidän välinen kemia ja selvästi samanlainen huumori. Sillä eihän itsensä kehittämistä kannata otsa rypyssä tehdä", Outi naurahtaa.

Future Female Leaders on uusi väylä itsensä kehittämiseen

Keväällä käynnistynyt Future Female Leaders -mentorointiohjelma antaa uusia eväitä johtamisen osa-alueilla sekä uralla kehittymiseen yleisesti. Ohjelmaan valittiin aktoreiksi 25 telialaista naista.

”Kyseessä on pilotti, johon valitsimme mukaan sellaisia henkilöitä, joiden kehityspolulle mentorointi antaisi mahdollisimman paljon. Valintakriteereinä olivat henkilön oma halu kasvaa ja kehittää osaamistaan johtamisen eri osa-alueilla, oman esimiehen kanssa tehdyt kehittymissuunnitelmat sekä vuosittainen kokonaissuoritusarviointi. Vaikka nimi viittaa naisjohtajiin, on mukana mentoreina myös useita kokeneita johtajamiehiä", kertoo People Partner Heini Vahteristo.

Lisää samasta aiheesta

Lisää samalta aihealueelta

Yritysvastuu
Edellinen artikkeli
"Naiset ovat mestareita taikomaan pelkoja esiin" – Anu Kuistiala Telian mentorointitilaisuudessa
Seuraava artikkeli
Kaksi miljoonaa kännykkää joka vuosi – Voisiko kiertotalous olla ratkaisu?
Ympäri maailmaa olen nähnyt valtavan kokoisia esimerkiksi vaatteista kasattuja jätekasoja jopa ...