Sonera on nyt Telia.
Monien yrittäjien mielestä pitkät lomat ovat sula mahdottomuus. Suomen suurimman golf-yhteisön GoGolfin osakas Sebastian Solomon on kuitenkin todennut, että irtiotto arjesta parantaa yrityksen tuottavuutta.
Kun Sebastian Solomon meni vuonna 2012 töihin start up -yritys GoGolfiin, ei hän olisi uskonut työskentelevänsä välillä Thaimaan lämmössä ja toisinaan taas Kaivopuiston rannassa. GoGolf Oy on nykyään Suomen suurin golf-yhteisö. Yrityksessä on kahdeksan vakituista työntekijää, joista kolme on osakkaita: toimitusjohtaja Hanni Tyry, kehitysjohtaja Vesa Keski-Pukkila ja Sebastian, joka tittelillä COO hoitaa niin art directorin, talousjohtajan kuin hallituksen puheenjohtajankin tehtäviä. Tosin GoGolfilla kaikki tekevät kaikkea.
Mitä yrityksenne tekee?
”Golf-kilpailujen tulosten sijaan suurinta osaa Suomen golfaajista kiinnostaa oma peli: treenaaminen, pelaaminen ja kentät. Teemme muun muassa treenivideoita ja keksimme yhteistyökumppaneille uusia tapoja saada näkyvyyttä sisällöissämme. Julkaisimme juuri ensimmäisen printtilehtemme, järjestimme golfmatkan sadalle golfaajalle ja aloitimme green fee -tuotteiden myymisen suoraan pelaajille. Saamme jatkuvasti uusia ideoita ja kokeilemme niitä lähes samaa vauhtia.”
Korvaako yrittäjän draivi loman tarpeen?
”Golfkausi kestää Suomessa huhtikuusta lokakuuhun. Se on meillä kiireisin sesonkiaika. Silloin meillä kukaan ei lomaile. Vaikka emme juurikaan pidä kesälomia, järjestämme arkisten työpäivien keskelle pieniä ajatuslomia. Lähdemme Kaivopuiston rantaan maanantaipalaveriin, yhdessä pitkälle lounaalle tai perheinemme testaamaan golfkenttää.
Viime talvena kannustimme toimitusjohtajaamme Hannia lähtemään lomalle kahdeksi kuukaudeksi. Talvella se on mahdollista. Hanni vietti seitsemän viikkoa Aasiassa ja tuli takaisin entistä selkeämmän vision kanssa: Haluamme olla suosituin tapa harrastaa golfia. Innostuimme keksimään portfolioomme entistä monipuolisempia tuotteita ja palveluita.”
Siirsitte yrityksenne kuukaudeksi Thaimaahan. Miten se onnistui?
Pari vuotta sitten luimme Hannin kanssa Hesarista IT-yrityksestä, joka vei koko henkilökuntansa Kreikkaan perheineen. Päätimme, että mekin voimme tehdä niin ja lähdimme lähes koko yritys kuukaudeksi Thaimaahan perheidemme kanssa. Palkkasimme Hannin äidin mukaan lastenhoitajaksi. Teimme siellä töitä. Huono nettiyhteys ja aikaero vaikeuttivat välillä toimintaa, mutta muuten kokemus oli hyvä. Minun työssäni monet asiat sujuvat mobiilisti. Kehitämme nyt muun muassa talouden ja raportoinnin järjestelmiämme, niin että meidän kannaltamme tärkeät raportit ovat jatkossa automatisoituja. Tällaiset kehittämisprosessit tekevät jatkossa vastaavista irtiotoista entistä helpompia. Tänä vuonna ajattelimme lähteä perheinemme Floridaan tekemään töitä!
Saatko itse lomailla tarpeeksi?
”Monilla yrittäjillä, meilläkin, on koko ajan tarve tietää mitä tapahtuu. Sydämeni alkaa tykyttää, jos en viikkoon tiedä, mitä omassa firmassani tapahtuu. En koe, että haluaisin tai osaisin pitää enemmän lomaa. Lasten päikkäreiden aikaan ehdin hyvin hoitaa kiireisimmät hommat. Onneksi meillä tehtävät on delegoitu valmiiksi, joten voin luottaa siihen, että sovitut asiat tulee tehtyä. Työntekijämme ovat toivoneet vieläkin enemmän vastuuta ja saaneet sitä.”
Hoidat yrityksessänne kolmea tehtävää. Miten suoriudut kaikista rutiineista?
”GoGolf on tänä keväänä panostanut tehokkaampiin talouden ja raportoinnin järjestelmiin. Raportointi on jatkuva prosessi. Mietimme ensin, mitkä ovat meidän kannalta tärkeät raportit, jotka kannattaisi automatisoida. Olemme ulkoistaneet kirjanpitomme ja palkanneet sesongiksi myös toimistoassarin Martsun. Hän auttaa esimerkiksi kuittien lajittelussa ja laskutuksessa. Tukitoimintojen ulkoistaminen ja tehostaminen vapauttavat aikaani tärkeämmille työasioille sekä lomailuun.”
Miten tehdä töitä ja lomailla yhtä aikaa?
Yrittäjillä riittää draivia. He ovat innoissaan ja jaksavat tehdä muita pidempää viikkoa. Näin kertoo Suomen Yrittäjien vuoden 2014 Hyvinvointibarometri. Vaikka yrittäjät lomailevat vähemmän kuin palkansaajat, voivat he töissään suhteellisen hyvin. Yrittäjät pitävät kuitenkin vain puolet toivomastaan lomasta – keskimäärin 14 päivää vuodessa. Vuonna 2013 joka kymmenes yrittäjä ei pitänyt varsinaista kesälomaa ollenkaan.
Miika Salo Sonerasta tuntee myös hyvin yrittäjien arjen. Hänen edustamansa taloushallinnon palvelut on suunniteltu helpottamaan niin yrittäjän elämää kuin suuryritysten prosesseja.
”Lomailu on nykyään ihan eri tavalla mahdollista myös yrittäjille. Työ ei ole enää paikka, jonne mennään. Nykyteknologian avulla voi työskennellä missä vain ja milloin vain. Kun esimerkiksi taloushallinnon palvelut ovat helposti hallinnoitavissa yhdellä digitaalisella työkalulla, hoituvat tarvittavat työt tehokkaasti vaikka grillipihdit toisessa kädessä.
Sonera Talous antaa reaaliaikaisen ja yrittäjän tarpeiden mukaisen näkymän. Monet asiakkaamme ovat Sonera Talouden käyttöönoton jälkeen päättäneet ulkoistaa koko taloushallintonsa meille, sillä se on vapauttanut heidän omaa aikaansa siihen, mikä on oikeasti tärkeää – myös vapaa-aikaan.
Esimerkiksi niin joka kuukautinen kuittirumba kuin laskutuskin hoituvat nykyään kätevästi sähköisesti. Yksi asiakkaamme totesi, että kululasku oli ennen hänen yleisin kirosanansa. Nykyään se on vain yksi rutiini muiden joukossa.”
Voit tutustua Telia Taloushallinto -palveluun tästä.
Lue myös, miten voit leikata laskutuspalvelulla kulut puoleen.