Kaikki artikkelit yrityksille

Teollinen internet vuosimallia 1997 – metsäkoneyhtiö Ponsse on tiennyt IoT:n menestysreseptin jo 20 vuotta

4 min
Ponssen metsäkone kuormaa männynrunkoja hakkuutyömaalla. Ponssen metsäkone kuormaa männynrunkoja hakkuutyömaalla.

Vuonna 1997 teollisen internetin ja IoT:n käsitteitä oli tuskin lanseerattu, ja harvan yrityksen liiketoiminta oli ylipäätään millään tavalla verkottunutta. Tuolloin kuitenkin liitettiin verkkoon metsäkoneyhtiö Ponssen ensimmäiset koneet. Verkkoyhteyden avulla ne lähettivät esimerkiksi metsäyhtiölle dataa muun muassa siitä, kuinka paljon puita päivässä oli hakattu. Samaa tietoa koneet keräävät edelleen, ja sitä voidaan hyödyntää monin tavoin puunkorjuuyritysten liiketoiminnassa.

”Metsäkoneet keräävät tuottotietojen lisäksi dataa esimerkiksi polttoaineen kulutuksesta sekä koneiden sijainnista. Sijaintitieto auttaa järjestelemään logistiikkaa, kun koneita pitää saada siirrettyä savotalta toiselle”, kertoo Ponssen teknologia- ja tuotekehitysjohtaja Juha Inberg.

Tiedonsiirtoa on tavoitteena toteuttaa myös esimerkiksi erämaaolosuhteissa. Telia sekä Iridium suunnittelevat Ponsselle pilottiratkaisua, jossa kokeillaan satelliittitiedonsiirron hyödyntämistä. Sen avulla dataa voidaan välittää haastavista paikoista.

Ponsse kehittää toimintaansa ja digitaalisia ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin pohjautuen.

”Meillä ei ole korulause, että asiakas on keskiössä kaikessa toiminnassa. Teemme esimerkiksi tuotekehitystyötä tiukasti yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Kaikki konemallimme perustuvat asiakasyhteistyöhön, ja myös IoT-ratkaisuja on kehitetty yhdessä asiakkaiden kanssa. Asiakaslähtöisyys on kirjoitettu meidän DNA:han”, Inberg lausuu.

IoT:ta hyödynnetään myös huoltopalveluissa, jotka ovat Ponsselle kasvava liiketoiminta-alue.

”Takaamme after sales -palvelut niillä markkinoilla, joilla koneita myydään. Saamme esimerkiksi moottoreista ja järjestelmistä vikadiagnostiikkatietoa eli pystymme analysoimaan, mistä mahdollinen vika löytyy.”

Älykäs metsäkone ei saa altistua kyberuhkille

Verkkoon kytkettyihin koneisiin ja laitteisiin sisältyy periaatteessa aina tietoturvariskejä. Ponssen koneet pitävät sisällään useita tietokoneita, jotka pitää suojata huolellisesti. Nykypäivänä kyberturvallisuus liittyy olennaisesti liiketoiminnan jatkuvuuteen.

”Kyberturvallisuusasioissa on oltava jatkuvasti hereillä. Lopputuotteissamme on paljon tietotekniikkaa, jolloin kyberuhkien riski on olemassa”, Inberg sanoo. (Artikkeli jatkuu kuvan alla.)

Telian asiantuntijat sparraavat ponsselaisia tietoturvan lisäksi tietosuojasta – Ponsse on hyödyntänyt Telian asiantuntemusta GDPR-asetukseen liittyen. Yhtiön liiketoiminta on luonteeltaan sellaista, ettei siihen ei sisälly laajamittaisesti henkilötietojen ja -rekisterien käsittelyä. GDPR:n vaatimukset tulee kuitenkin ottaa huomioon.

”Telia on tarjonnut meille näkemystä siihen, miten meidän tulee huomioida muuttuva lainsäädäntö. Tietosuojan lisäksi kehitämme jatkuvasti tietoturvaan liittyviä asioita. Tietoturvahallinnan tulee olla jatkuva toimintaprosessi, ei yksittäinen projekti.”

Ponsse hyödyntää myös Telian tytäryhtiön Telia Cygaten palomuuria sekä Telian yritysverkkoratkaisua.

”Hyödynnämme kaikkia palomuuriin sisältyviä tietoturvapalveluita, ja Telian Datanet-palvelu on meillä käytössä yritysverkkoratkaisuna. Se on etenkin tietyillä markkina-alueilla hyvin kustannustehokas ratkaisu”, Inberg toteaa. ”Telian tuottama, avainasiakaspalvelukeskuksen sisältävä kokonaisuus on toimiva ratkaisu meille, ja yhteistyömme Telian kanssa on käynnistynyt lupaavasti.”

Mainetta, kunniaa ja palkintoja – Ponsse on suomalainen menestystarina

Vieremällä vuonna 1970 perustettu yhtiö on laajentunut vuosien varrella Euroopan lisäksi muun muassa Kiinaan ja Etelä- ja Pohjois-Amerikkaan saakka, ja työntekijöitä yhtiössä on tällä hetkellä maailmanlaajuisesti yli 1600. Menestystarina ei ole jäänyt huomiotta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Ponsselle Suomi 100 -juhlavuoden erikoispalkinnon vuosittain jaettavasta kansainvälistymispalkinnosta. Palkintoja on sadellut vuosien varrella muitakin: esimerkiksi vuonna 2016 yhtiö sai Suomen Kasvupalkinnon, ja Ponssen tuotekehitysjohtaja on myös palkittu vuoden teknologiajohtajapalkinnolla.

Mikä sitten on menestyksen salaisuus? Toiminnassa korostuu voimakkaasti asiakaslähtöisyys, joka ohjaa myös tuotekehitystä. Teknologia ei ole itseisarvo, vaan sen avulla pyritään kasvattamaan asiakkaiden saamaa arvoa. Toisaalta uutta teknologiaa on hyödynnetty edelläkävijänä jo silloin, kun kukaan ei osannut ennustaa Internet of Thingsin vallankumousta ja koko käsite oli tuntematon. Asiakkaiden kanssa kehitetyt tuotteet sekä edistyksellinen teknologia ovat mahdollistaneet maailmanvalloituksen, joka on levinnyt Vieremältä lähes kaikille mantereille.

”On ilo työskennellä yrityksessä, jota arvostetaan ja jonka tuotteet saavat kiitosta”, Inberg päättää.

Haaste: Ponssen verkottunut liiketoiminta tarvitsee tuekseen monipuolisesti digitaaliseen infraan liittyviä ratkaisuja, kuten yritysverkko- ja palomuuriratkaisut.

Ratkaisu: Ponsse valitsi kumppaniksi Telian, joka toimittaa Ponsselle mobiili- ja toimistoviestintäratkaisuiden lisäksi muun muassa palomuuripalvelun, Datanet-yritysverkkoratkaisun sekä asiantuntijapalvelut.

Hyödyt: GDPR-asetuksen vaatimukset on huomioitu Ponssen liiketoiminnassa Telian asiantuntijoiden avustuksella, ja yhtiön verkottunut toimintaympäristö on suojattu Telian tietoturvaratkaisuilla. Ponssen käytettävissä on Telialla oma palvelupäällikkö sekä avainasiakaspalvelukeskus, jolloin Ponsse saa tarvittaessa nopeasti yhteyden Telian asiantuntijoihin. Yhden toimittajan saumaton palvelukokonaisuus on tietoturvallinen sekä kustannustehokas.

Laitetaanko pakettiin tietoturvallinen kokonaisuus IoT:tä ja pilvipalveluita?

Kun yrityksesi tarvitsee tietoturvallisia teollisen internetin ratkaisuja ja kapasiteetti- sekä pilvipalveluita, saat kaiken yhdeltä palveluntuottajalta. Asiantuntijamme sparraavat kanssasi yrityksellesi parhaan kokonaisuuden, joka hyödyttää liiketoimintaa ja asiakkaita.

TUTUSTU TEOLLISEN INTERNETIN PALVELUIHIN

Artikkelin aihealueet

Asiakastarinat IoT Tietoturva