Takaisin

Telia kieltää välittömästi Temun käytön henkilökunnan työlaitteissa

1 min

Telia on päättänyt kieltää nopeasti suosiotaan kasvattaneen Temun käytön yhtiön työpuhelimissa ja -tietokoneissa Suomessa ja kaikissa Telia-maissa välittömästi. Yhtiö perustelee ratkaisuaan merkittävällä tietoturvariskillä. Telia kielsi viime vuonna TikTokin käytön yhtiön laitteissa samoilla perusteilla.


”Temu ei edes kysy käyttäjän suostumusta, vaan sovelluksella on pääsy ilman lupaa laajasti puhelimen tai tietokoneen tietoihin”, Telian turvallisuusjohtaja Kalle Kaasalainen perustelee ratkaisua.


”Telian verkot ovat keskeinen osa kriittistä, kansallista infrastruktuuria, minkä vuoksi päädyimme huolellisen arvioinnin perusteella kieltämään sovelluksen käytön työlaitteissa”, Kaasalainen sanoo.


Kaasalaisen mukaan Temun ja TikTokin käyttö työlaitteissa uhkaa yhtiön yritysturvallisuutta.
”Me olemme huoltovarmuusyhtiö, ja meillä on erityinen velvollisuus suojata asiakkaidemme yhteyksiä ja tietoja mahdollisilta väärinkäytöksiltä”, Kaasalainen kertoo.


Telia arvioi Kaasalaisen mukaan jatkuvasti erilaisten sovellusten turvallisuutta ja kuuntelee tarkalla korvalla turvallisuusviranomaisten arvioita.


”Olemme keskeinen osa suomalaista digitaalista turvaverkkoa, mikä oli yksi peruste siihen, että päädyimme rakentamaan 5G-verkkomme yksinomaan kotimaisen kumppanin kanssa.”


Telia kieltää turvallisuushuolien vuoksi Temun käytön työlaitteilla kaikissa maissa, joissa yhtiö toimii. Kielto koskee kaikkiaan noin 19 000 työntekijää kuudessa maassa. Yhtiö suosittelee lisäksi työntekijöitään välttämään Temun käyttöä myös henkilökohtaisissa laitteissa.


Janne Kaijärvi

 

Lisää samasta aiheesta

Lisää samalta aihealueelta

Medialle
Edellinen artikkeli
Finferries manages traffic census in Telia's programmable 5G network
Finferries is the first pilot customer of Telia's Sirius development project. The company utilises ...
Seuraava artikkeli
Innovaatiohanke Sirius tuo 5G:n uusimmat ominaisuudet ensimmäisten asiakkaiden käyttöön
Sirius-hankkeessa kehitetään ohjelmoitavaa 5G-verkkoa, jonka ominaisuudet taipuvat asiakkaan ...