Takaisin

Tuore raportti yllättää: mobiiliteknologialla valtava vaikutus ilmastonmuutoksen torjunnassa

2 min
Telian yhteiskuntavastuujohtaja Eija Pitkänen iloitsee tuoreen raportin tuloksista. Kuva on viime kesältä Telian ympäristödokumentin kuvauksista Pohjanmerellä.

Mobiiliteknologian avulla voidaan vaikuttaa päästöjen vähentämiseen tehokkaasti, kertoo uunituore GSMA-raportti. Sen mukaan mobiiliteknologia voi auttaa vähentämään hiilidioksidipäästöjä jopa kymmenkertaisesti verrattuna toimialan itsensä jättämään hiilijalanjälkeen.

Raportin mukaan suurin osa mobiiliteknologian avulla vähentyneistä päästöistä syntyy energian- ja polttoaineenkulutuksen huomattavista vähennyksistä. Vuonna 2018 mobiiliteknologiat, kuten IoT, mahdollistivat 1,44 miljardin megawattitunnin energiansäästön sekä 521 miljardin litran polttoainesäästön maailmanlaajuisesti.

Telian yhteiskuntavastuujohtaja Eija Pitkänen on vaikuttunut raportin löydöksistä.

”Tulos tukee suuntaa, jonka Telia on valinnut jo vuosia sitten. Meillä on mahdollisuus tehdä todellisia muutoksia hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi oman ydinliiketoimintamme kautta”, Pitkänen iloitsee

"Kehitämme ja tarjoamme palveluja, joiden avulla voimme yhdessä asiakkaidemme kanssa ottaa aktiivisen roolin ilmastonmuutoksen torjumisessa. Yksi esimerkki on liikenteen älyratkaisu, joka mahdollistaa muun muassa Onnibusille huomattavat vuositason päästövähennykset”, Pitkänen kertoo.

Tavoitteena nollapäästöt kymmenessä vuodessa

Telia Company julkisti maaliskuussa kunnianhimoiset ympäristötavoitteensa. Pitkäsen mukaan GSMA:n raportti alleviivaa syitä, joiden vuoksi yhtiö on sitoutunut ilmastotyöhön.

"Olemme sitoutuneet merkittäviin toimenpiteisiin ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi. Tavoittelemme vuoteen 2030 mennessä nollapäästöjä koko arvoketjussamme, aina alihankkijoista asiakkaisiin. Lisäksi aiomme vähentää jätteidemme määrän nollaan kiertotalouden avulla", Pitkänen kertoo.

Telia on mukana työryhmässä, joka valmistelee tieto- ja viestintäteknologia-alan ilmasto- ja ympäristöstrategiaa. Liikenne- ja viestintäministeriön asettaman ryhmän tavoitteena on muodostaa yhteinen näkemys alan ilmasto- ja ympäristövaikutuksista Suomessa ja suositella keinoja, joilla vaikutuksia voidaan hillitä. Eija Pitkänen on Telian edustaja työryhmässä, jonka on tarkoitus antaa väliraportti kesäkuussa 2020 ja loppuraportti marraskuussa 2020.

"Tämä on hieno esimerkki siitä, kuinka eri yritykset voivat yhdessä etsiä keinoja yhteisen haasteen edessä. Digitalisaation avulla voimme mahdollistaa päästövähennyksiä myös muilla toimialoilla ja näin kasvattaa jättämäämme hiilikädenjälkeä.”

 

Teksti: Jenni-Mari Karén

Kuva: Otto Uotila

 

Lisää samasta aiheesta

Lisää samalta aihealueelta

Medialle
Edellinen artikkeli
Vitsistä markkinajohtajaksi – ”Renkaan juurelle syntynyt” Satu Orava tekee raskaasta liikenteestä älykästä
Onni Virtanen kehitteli 100 vuotta sitten uutta tekniikkaa kuorma-autoihin Laukaassa. Nyt hänen ...
Seuraava artikkeli
Telia tarjoaa suomalaisille maksutonta viihdettä ja urheilua – Bonnier Broadcastingin yrityskauppa sinetöity