Uusimmat blogit

Digitaalinen eSIM on suuren muutoksen pieni alku

eSIM eSIM

Suomessa on voinut noin puolen vuoden ajan hankkia kännykän ja liittymän ilman perinteistä SIM-korttia. Täysin digitaaliset eSIM-liittymät ovat suuren muutoksen pieni alku, sillä niiden myötä liittymien käyttö monipuolistuu merkittävästi.

eSIM mahdollistaa sekä useamman puhelinnumeron käytön yhdessä puhelimessa että yhden puhelinnumeron numeron käytön monessa laitteessa”, kiteyttää Telian laiteliiketoiminnan johtaja Jussi Vuorinen.

Eli siis; yhdessä puhelimessa voi olla kaksi eri numeroa, vaikka työ- ja vapaa-ajan käyttöön, mikä helpottaa vaikkapa yrittäjän arkea. Tai sitten puhelimessa ja älykellossa voi olla kaksi liittymää, joista toinen siis eSIM, mutta sama numero. Tällöin eSIMillä varustetulla älykellolla voi soittaa ja vastaanottaa puheluita ja viestejä aivan kuten puhelimellakin.

”eSIMin myötä puhelinliittymän käyttö kelloissa yleistyy. Tämän vuoden kasvava trendi on monilaitekäyttö, eli yhteyden ja puhelinnumeron jakaminen sujuvasti useamman laitteen kesken. Tämä näkyy muun muassa siinä, että älykellojen myynti kiihtyy edelleen ja varsinkin Samsungin eSIM-älykellot kiinnostavat”, Vuorinen kertoo.

Viime syksynä myyntiin tulleessa Samsung Galaxy Watch -älykellossa on siis eSIM, eikä lainkaan perinteisestä SIM-korttipaikkaa. eSIMin ansiosta kellon verkkoyhteydet toimivat, vaikka se ei olisi yhteydessä siihen paritettuun puhelimeen tai wifissä.

Monet odottavat jo Suomessa Applen uutuutta, eli Apple Watch Series 4 älykelloa. Tuki Apple Watchin eSIMille onkin herättänyt paljon kyselyjä ja kiinnostusta. Näiden osalta aikataulu on kuitenkin vielä avoin.

SIM-korttikin digitalisoituu

Suomessa myytävistä puhelimista eSIMiä tukevat tällä hetkellä Applen uudet X-mallin iPhonet. Jussi Vuorisen mukaan eSIMin ovat toistaiseksi ottaneet omakseen varsinkin tekniset edelläkävijät.

”Kyse on SIM-kortin digitalisoitumisesta. Kun muovisesta SIM-kortista siirrytään sähköiseen, asiointi nopeutuu ja käyttötarkoitukset monipuolistuvat. Liittymän hankkiminen on huomattavasti entistä helpompaa, kun sen voi tehdä verkossa ilman, että tarvitsee tilata uusi SIM-kortti postitse tai asioida myymälästä. eSIM vie myös luonnollisesti vähemmän tilaa itse laitteessa, joten myös pienempiin laitteisiin voidaan lisätä mobiiliyhteys. Älykellojen lisäksi yhteys tulee varmasti muun muassa vaatteisiin ja silmälaseihin”, Vuorinen visioi.

Tulevaisuudessa eSIM-tekniikkaa voidaan hyödyntää myös esimerkiksi kodinkoneissa, televisioissa ja autoissa.

Toistaiseksi Telia on Suomessa ainoa operaattori, jolla on myynnissä eSIM-liittymiä. eSIMin saa hankittua kaikista Telian myyntikanavista, myös verkkokaupasta.

Teksti: Anne Peltola

Lisää samasta aiheesta
Edellinen artikkeli
Nyt loppui säätäminen kahden puhelimen kanssa - eSIM tuo kaksi numeroa yhteen puhelimeen
Yllättävän monella on käytössä kaksi kännykkää ja kaksi liittymää: toista puhelinta käytetään ...